No mutta, mitäs tänne muuta? Saavuttiin Milan kanssa Stirlingiin viime viikon tiistaina. Lennot meni iha hyvin, vaikka Norwegian onnistuikin kyllä ärsyttämään oikein urakalla. Eka lento lähti seitsemältä aamulla, joten oltiin nälkäisiä ja väsyneitä. Meidän piti itse tulostaa matkalaukkuihin tarrat ja heittää ne hihnalle. Automaatti oli ekaa kertaa sitä käyttäville vähän epäselvä, eikä meidä saama asiakaspalvelu ollut mitään erityisen ymmärtäväistä. Ekalla lennolla istuttiin ekalla rivillä, eikä niitä ekan rivin matkalaukkuhyllyjä saanut käyttää. Jouduttiin sit viemään omamme jonnekin koneen keskivaiheille ja oltiin tietenkin vikat jotka siitä purkista pääsi ulos. Meillä oli koneenvaihto Arlandassa, joka on kyllä aivan susipaska kenttä. Huonot opasteet ja hinnat jopa lentokenttähinnoiksi aivan pilvissä. Toinen lento oli ihan jees vaikka vähän myöhässä olikin. Edinburghin kentällä odotettiin matkalaukkuja (jotka onneksi saapuivat) ikuisuus. Me oltiin varattu taksi etukäteen, mutta oman ongelmansa tuotti sen taksin löytäminen. Varmaan 15 minuuttia pyörittiin siellä parkkipaikoilla ja yritettiin saada jotain selvää kuskin skottiaksentista ja huonoista kordinaateista. Oikeasti, ensin Mila kysyi häneltä onko hän sisällä vai ulkona. Oli ulkona. Sitten hetken päästä kun kysyin samaa niin hän oli sisällä. Oon aika varma että tyyppi ajeli siellä samalla ympäriinsä ja naureskeli urpojen ahdingolle...
Agata saapui perjantaina aamulla ja meidän aika on mennyt lähinnä tavaroiden purkamisessa, siivotessa ja kavereita treffatessa. Tuntui aluksi tosi oudolta olla takaisin Stirlingissä, tuntui siltä kuin ei olisi koskaan lähtenytkään. Eikä mitenkään erityisen hyvällä tavalla. Mutta äkkiä se siitä vaihtui hyväksi fiilikseksi, lähinnä siksi kun pääsi tapaamaan kavereita. Oli tosi mukavaa huomata, että tänne jäi oikeasti tosi hyviä kavereita, joita oli taas mahtavaa päästä näkemään ja joista huomasi että heillä oli ihan sama fiilis. Täällä on niin helppo tutustua ihmisiin ja saada sellaisia "hyvän päivän tuttuja", mutta näköjään myös ihan oikeitakin kavereita. Ihanaa kun koulu alkaa ja pääsee näkemään lisää tuttuja naamoja!
Vietin koko kesän hehkuttaen kaikille miten mahtava meidän uusi kämppä on. Onhan se, sijainti on kohdillaan, vanha kaupunki on tosi kaunista ja viehättävää aluetta eikä meidän asunto ole mikään murju. Mutta jos nyt ollaan ihan rehellisiä, pieni kulttuurishokki iski kyllä kun kotiuduttiin. Ehkä mulla on välillä suomalaisena vähän turhat korkeat standardit kaikelle. Kuten järkevälle ja toimivalle lämmitykselle. Tai kunnollisille suihkuille. Tai katuosoitteille joissa on joku logiikka. Mutta pakko vaan tottua siihen että täällä ei vaan toimi asiat samalla tavalla. Eka yö meidän kämpässä oli ihan älyttömän kylmä. On siellä nyt lämpimämpää kun siellä on elämää, mutta mielenkiinnolla odotan tulevaa talvea. Tuo lämmityssysteemi on tosi outo. Suihkujen lämmin vesi tulee sähkölaskulle, mutta yleinen lämmitys + kaikkien lavuaarien lämmin vesi taas menee kaasusta. Meillä on kortti, johon voidaan käydä lataamassa rahaa, sitten voidaan käydä tökkäämässä talon ulkoseinästä löytyvään laitteeseen, jolloin meidän pitäisi pystyä laittamaan lämmitys päälle haluamallamme tavalla. Yritettiin Agatan kanssa eilen, mutta ei saatu toimimaan. Huomenna onneksi meidän kaveri, joka asui tuossa ennen meitä, tulee hakemaan loput tavaransa niin voidaan vielä kysyä että miten tuo kaikki toimii. Kämppä oli myös aika karseassa kunnossa kun muutettiin, varsinkin keittiö. Edellisillä asukkailla ei selvästi ole ollut motivaatiota siivota. Muutama tunti upposi siihen kun tytöt siivosi keittiötä ja minä kylppäriä. Ostoslistalla on pölynimuri, jota kämpästä ei myöskään löydy. Myös meidän naapurit on tosi outoja. Siellä asuu ilmeisesti perhe, ja meidän rappukäytävä on ihan täynnä leluja ja kaikkea muuta rojua. Kutsutaan sitä heidän lasta demonilapseksi, sillä se juoksee siellä yläkerrassa kuin riivattu. Yritettiin olla ystävällisiä, otettiin levy Fazeria ja mentiin koputtamaan heidän oveaan ajatuksena esittäytyä ja luoda hyvää naapurisopua. Kuultiin että olivat selvästi kotona, mutta eivät avanneet ovea. Ei väkisin! Onneksi ja epäonneksi asunnon sijainti tarjoaa myös mahtavaa hyötyliikuntaa. Ollaan jo moneen otteeseen kirottu se ylämäki, mutta uskallan kyllä väittää että ensi keväänä ollaan paremmassa kunnossa! Maisemat on tosin kohdillaan, tähän maisemaan kauppareissulla tuskin kyllästyn koskaan! Sori instagram-linkkauksesta, mun puhelimen yhteys on täällä kirjastossakin niin huono, ettei kuvat tahdo latautua.
Loppuviikko menee varmaan asuntoa varustellessa ja ensi maanantaina starttaavaa road tripia jännittäessä. Käytiin vuokraamassa auto jo, kuumottelee kyllä että selvitäänköhän tuosta reissusta hengissä. Neljä tyttöä, kolme päivää, Highlands ja nollakokemus paikallisesta liikenteestä. Onneksi mulla ei oo ajokorttia! Lopettelen tämän postauksen tähän, kirjastokin menee kohta kiinni. Koitan palailla asiaan ehkä ensi viikon lopulla. Jos musta ei kuulu mitään olen joko:
1. Kohdannut kohtaloni traagisessa auto-onnettomuudessa.
2. Laiska, koska päivittäminen vaatii koneen raahaamista jonnekin kodin ulkopuolelle.
3. Kiireinen kukoistavan sosiaalisen elämäni parissa, sillä road tripin jälkeen täytyy alkaa valmistautumaan koulun alkamiseen, mikä tarkoittaa ainakin 20 bileitä viikossa + erittäin tärkeitä velvollisuuksiani Polsocin komiteassa.
No joo. Kivaa syyskuun alkua sinne! Niin ja joo, lähettäkää mulle rahaa. Tsekkailtiin eilen Glasgown keikkatarjontaa ja ainakin Jack White ja The Black Keys on PAKKO käydä kuuntelemassa. Siihen lisäksi vielä La Roux, Sabaton + muutama muu, niin alkaa opintotuet olemaan tiukoilla! Niin ja hei vielä, jos joku voisi tallentaa mulle kaikki Salkkareiden jaksot ja siirtää ne DVD:lle ja lähettää mulle niin olisin ikuisesti kiitollinen. Tai vaihtoehtoisesti selvittää miten mä pystyn näkemään ne netin kautta täällä. Koska Aki Nikkinen.
