Pari päivää

SE ON NYT LOMA! Lukukauden viimeinen (ja ainoa) tentti oli keskiviikkona. Nyt voi keskittyä toivomaan että se meni läpi. Aine oli siis journalismi ja meillä oli kolme tuntia aikaa kirjoittaa kaksi esseetä. Kysymykset eivät olleet mahdottoman vaikeita, harmitti vain että aika riitti kahden vähän huonon esseen kirjoittamiseen, kun jos olisi saanut vastata vain yhteen kysymykseen olisin saanut yhden hyvän esseen. En oikein ymmärrä noiden tenttien tarkoitusta muutenkaan, mielestäni olisi järkevämpää jos arvosana muodostuisi esseistä joihin saisi valmistautua kunnolla ja tuntityöskentelystä. Tietenkin tenttiä varten pitää lukea enemmän kuin esseeseen, jossa keskittyy vain yhteen aiheeseen, mutta saman asian ajaisi paremmin se, että seminaareille tulisi lukea joka viikko tietyt asiat ja opettaja tarkistaisi muistiinpanot jotta jokainen olisi oikeasti jotain lukenut. Paniikkipänttääminen tentteihin ei edistä mielestäni mitään. Mutta oli miten oli, koulu on virallisesti tältä vuodelta ohi, jee!

Lähdettiin keskiviikkona suoraan tentistä Milan kanssa kohti juna-asemaa suuntana Glasgow. Meidän flatmate Agatalla on siellä kavereita ja hän kutsui meidät mukaan viettämään iltaa. Oli hauskaa, Glasgow on huippukaupunki. Ainakin iltaisin, koska en ole siellä päivällä jostain syystä vielä ehtinyt käymään... Siellä oli George Squarella luistelurata ja huvipuistolaitteita, oltiin siellä huvittelemassa. Käytiin myös Strathclyden yliopiston unionilla ja päädyttiin baariin jossa soi outoa musiikkia. Siellä myös liian monella oli rastat. Yök. Ajeltiin myös metrolla. Paikallinen metrojuna huvitti mua suuresti, koska siellä oli päällystetyt penkit ja kokolattiamatto. Ei toimisi Helsingissä. Illan suuri saavutus oli se että laitoin luistimet jalkaan ja menin jäälle. Ei sitä mun menoa kyllä luisteluksi voinut sanoa, lähinnä etenin hitaasti laitoja halaillen. Tuotin suurta häpeää esi-isilleni, sillä intialainen jätkä, joka ei ollut koskaan aikaisemmin luistellut, luisteli mua paremmin. Tähän sitä on ilmeisesti tultu. Ollaan menossa huomenna viettämään päivä Edinburghissa, saa nähdä uskallanko yrittää ottaa jään haltuun uudestaan. 

Meno täällä alkaa olla haikeaa, kun pitää sanoa heippa monille kavereille. Meidän dreamteamilla oli perjantaina Christmas Dinner. Kaikki tekivät jotain ruokaa, sitten syötiin ja hengailtiin ja vaihdettiin joululahjoja. Ennenkö alatte liikaa vaivaamaan päätänne, kun sanoin että kaikki tekivät jotain ruokaa, tarkoitan kaikkia muita paitsi itseäni ja Milaa. Mutta me ostettiin salaattiaineksia ja leipää. Ja huolehdimme että pöydästä löytyy suomalaisia suklaita ja marmelaadia. Jotka muuten oli iso hitti! Mutta oli mälsää hyvästellä kaverit. Varsinkin Agata. 

Meidän joulukuusi!

Vaikka onkin ikävää lähteä täältä on samaan aikaan mahtavaa tulla Suomeen. Siellä on sauna, kunnolliset vesihanat, kunnolliset ikkunat, irtokarkkeja, tuttu valikoima ruokakaupossa, eurot, järkevämpi liikenne (joskin aivoni tulevat olemaan pahasti solmussa kun suunta taas vaihtuu ja päädyn varmasti auton alle) ja ruisleipää. Siellä aikatauluista pidetään kiinni. Oikeasti, on niin rasittavaa että täällä ollaan aina myöhässä. Suomessa jos sanotaan että juhlat alkaa seitsemältä, paikalla ollaan seitsemältä, tai ainakin niihin aikoihin. Ei täällä. Mentiin kerran tunti myöhässä ja oltiin silti liian ajoissa. Tiistaina on yhdet bileet joiden pitäisi alkaa kuudelta. Pyrin olemaan paikalla puoli yhdeksältä, josko se riittäisi. On myös ihanaa päästä sellaisten ihmisten ympärille, jotka ymmärtää mitä vitutus on. Tuo on sellanen asia jolle ei löydy vastinetta täällä. Sanalla ei löydy sopivaa käännöstä eikä ihmisille täällä pysty edes selittämään minkälainen tunne on edes kyseessä. Kun vituttaa niin vituttaa, ja Suomessa sen saa sanoa ihan ääneen. Kaikki tajuaa.

Tänään olisi ohjelmassa pyykinpesua. Täytyisi myös buukata matkalaukut lennolle ja tehdä lista että mitä kaikkea tarvitsen mukaan. Ei huvita. Olisi ihanaa osata ilmiintyä, en jaksaisi matkustaa. Lento lähtee keskiviikkona tosiaan 09:20 Glasgowsta, vaihdetaan konetta Amsterdamissa ja ollaan Suomessa 17:20. Toivottavasti. Otetaan taksi aamulla täältä. Oon varmaan aivan kuollut kun pääsen Suomeen, kun edellisenä iltana on tosiaan ne yhdet pippalot. Viedään Milan kanssa laukut ensin meidän kanssa lentävälle kaverille, mennään juhliin, ollaan niin kauan kuin viihdytään, tilataan pizzat ja otetaan taksi kentälle. Jos on hyvät bileet niin samoilla silmillä sitten matkustamaan, jos ei huvita ehditään nukkumaan muutama tunti. Ei sillä väliä, kotona saa sitten nukkua kuitenkin! 

Täällä on pimeää ja sataa. Mutta ei oo kylmä. Suomen talvi ei huvita. Mutta täältä tullaan! Kohta nähdään! :)

6.12.

Vähiin käy ennenkö loppuu! Ensimmäinen lukukausi täällä on yhtä tenttiä vaille valmis ja parin viikon päästä oon jo Suomessa. Outo fiilis, samaan aikaan tuntuu siltä että oon ollut täällä jo ikuisuuden, mutta aika tuntuu kulkevan kamalaa vauhtia kuitenkin. On ollut kyllä elämäni paras päätös lähteä tänne. Kuluneet kolme kuukautta ovat olleet niin mahtavia. Oon tutustunut ihaniin ihmisiin ja mulla on ollut tosi hauskaa! Opiskelu ei ole rehellisesti sanottuna ollut mitenkään ykkösprioriteetti, mutta kurssien ja vaatimusten vaikeutuessa eiköhän sekin muutu. Tein kurssivalinnat ensi lukukaudelle, päätin ottaa historian journalismin tilalle. Tuo eka journalismin kurssi ei nimittäin kauheasti vakuuttanut. No, yksi tentti vielä ja sitten sekin on ohi!

Kampus eräänä aamuna kun täällä oli maa kuurassa. Eilen täällä satoi ensilumi, mutta ei onneksi jäänyt maahan. Mutta mun mielestä täällä on vielä syksy, vaikka nämä täällä kovasti jotain muuta väittääkin. Tänään asteita +1, sunnuntaiksi luvattu +10. Vaikuttaa syksyltä mulle. Mutta hyvät säät on ollut, ei ole niitä kuuluisia Skotlannin vesisateitakaan juuri näkynyt. En valita!

Suomen itsenäisyyspäivän juhlinta on tänä vuonna vähän erilaista. Kavereille tämä on vain tavallinen perjantai täällä, mutta kyllä me Milan kanssa aiotaan illalla vaatia vähän suomalaista musiikkia samalla kun napostellaan salmiakkia! Onneksi kaikki kaverit täällä vihaa sitä, eipä tarvitse jakaa! Mutta kyllä täällä ulkomailla ollessa voin todeta sen että olen suomalainen ja ylpeä siitä! Vikoinemme kaikkineen olemme hienoa jengiä ja meillä on maailman paras kotimaa!

Laitetaan tähän loppuun biisi, jonka tahtiin oon huomannut että täällä suomiporukalla saa parhaan yhteislaulun aikaan...